Suomalaisessa rahapelipolitiikassa on tehty viime vuosina täyskäännös. Keskeisenä syynä politiikan suunnanmuutokselle ovat olleet rahapelitutkimuksista saadut tulokset, jotka toivat esiin rahapelituottojen jakoon liittyvät ristiriidat. Veera Kankainen ja Anu Katainen avaavat teemaa tässä SILEn blogikirjoituksessa. Katso myös Veeran kolme pointtia samasta aiheesta MustRead Akatemiassa.
Hiljaisina toimijoina voidaan pitää sellaisia ryhmiä tai henkilöitä, joiden ääni ei pääse kuuluviin heitä itseään koskevassa päätöksenteossa. Tällaisia ryhmiä ovat esimerkiksi vangit, lastensuojelun asiakkaat tai turvapaikanhakijat. Heihin kohdistuu paljon sääntelyä, mutta heidän näkökulmansa jää helposti piiloon, kun sääntelyä kehitetään tai muutetaan. Joihinkin yhteiskunnan hiljaisiin kohdistuu niin voimakas stigma, ettei heidän näkökulmaansa edes haluta huomioida. Suomessa poliittista tahtoa ei ole löytynyt esimerkiksi huumeiden käyttäjien terveysriskien ehkäisyyn käyttöhuoneiden avulla.
Yksi keskeinen hiljaisten ryhmä Suomessa on ollut rahapeliongelmia kokevat ja heidän läheisensä. Ennen 2000-luvun alkua rahapelien tuottamista ongelmista oli hyvin vähän tietoa. Rahapelaamisen tuotot ohjautuivat yleishyödyllisiin tarkoituksiin, kuten tutkimukseen ja kolmannen sektorin kansalaisjärjestöille. Mainoskampanjat iskevine sloganeineen, kuten ”suomalainen voittaa aina” tuottivat mielikuvaa siitä, että mahdollisimman suuret rahapelituotot olivat kaikkien etu: jos ihmiset pelaisivat vähemmän, olisi myös vähemmän jaettavaa yhteiseen hyvään.
2010-luvulla tietoisuus rahapelaamiseen liittyvistä ongelmista alkoi kasvaa. Tutkimukset toivat esiin, että rahapelituotot tulevat suurelta osin sellaisilta henkilöiltä, joiden pelaaminen aiheuttaa sekä heille itselleen että heidän läheisilleen ongelmia. Rahapeliautomaatteja on sijoitettu erityisesti alueille, joilla esiintyy eniten huono-osaisuutta. Lisäksi rahapelaamiseen liittyviä ongelmia tunnistetaan huonosti sosiaali- ja terveyspalveluissa.
Rahapeliongelmiin puuttumista ja niiden ennaltaehkäisyä vaikeuttivat pitkään rahapeliongelmia kokevien ihmisten näkymättömyys rahapelaamista ja rahapelituottojen käyttöä koskevassa keskustelussa. Rahapelaamiseen liittyvien ongelmien nousu yleisempään tietoisuuteen toi esiin myös rahapelituottojen käyttöön liittyvät moraalisen dilemman: onko oikein, että yhteiskunnan oleellisen tärkeitä toimintoja, kuten vaikkapa urheiluseuratoimintaa ja päihdetyötä rahoitetaan peliongelmista kärsivien kustannuksella?
Veera Kankaisen tuore väitöstutkimus tarkasteli tätä rahapelituottojen käyttöön liittyvää dilemmaa ja sen oikeutusta. Tutkimuksen tulokset kertovat, että rahapelituottojen käyttäminen kolmannen sektorin työhön koettiin oikeutetuksi 2010-luvulla, koska sen katsottiin tuottavan lisäarvoa hyvinvointivaltiolle ja hyödyttävän kansallista kulttuuria. Tutkimus tuo kuitenkin esiin, että rahapelituottojen edunsaajat, kuten sosiaali- ja terveysjärjestöt, tunnustivat rahapelituottojen käyttöön liittyvän moraalisen dilemman.
Kankaisen tutkimus kuvaa suomalaisen rahapelipolitiikan oikeutuksia historiallisen muutoksensa kynnyksellä juuri ennen kuin kritiikki suomalaisia rahapelipoliittisia ratkaisuja kohtaan syveni aivan 2010-luvun lopussa. Tämä kritiikki koski suomalaisen rahapelimonopolin kykyä toteuttaa lakisääteistä tarkoitustaan eli ehkäistä ja torjua rahapelihaittoja. Yhtäältä kritiikki johti rahapelaamista rajoittavien ja ehkäisevien toimien lisäämiseen.Esimerkiksi kauppoihin sijoitettuihin rahapeliautomaatteihin tuli vuonna 2021 pakollinen tunnistautuminen, joka tiukensi rahapelaamisen ikärajavalvontaa ja mahdollisti esimerkiksi palaajan itsensä asettamien peliestojen helpomman toteuttamisen.
Toisaalta kritiikki johti rahapelituottojen ja kolmannen sektorin avustusten väliseen kytköksen katkaisemiseen. Vuoden 2024 alusta rahapelituottoja ei enää korvamerkitä edunsaajajärjestöille jaettavaksi, vaan tuotot menevät valtiolle. Järjestöjen avustusrahoitus tulee jatkossa valtion budjetista. Nykyinen hallitus suunnittelee koko Veikkauksen monopoliasemasta luopumista ainakin verkossa pelattavien kasino- ja vedonlyöntipelien osalta vuoteen 2026 mennessä. Tämä tarkoittaa, että myös yksityiset ja kansainväliset uhkapeliyritykset voisivat laillisesti toimia suomalaisilla nettimarkkinoilla hakemalla lisenssiä valtiolta.
Yksi keskeinen syy rahapelipolitiikan muutokseen ja sen tuottamiin toimenpiteisiin rahapelaamiseen liittyvän dilemman ratkaisemisessa oli se, että rahapeliongelmia kokevat tunnistettiin ryhmänä. Lisäksi alettiin tiedostaa, kuinka vaikeita ja laajoja rahapelaamiseen liittyvät ongelmat Suomessa olivat. Keskeisenä ryhmänä tämän hiljaisen ryhmän tunnistamisessa olivat rahapelitutkijat.
Vaikka rahapelipolitiikka muuttuu, tutkimustiedon keskeinen tehtävä hiljaisten toimijoiden näkökulmien esiin tuomisessa säilyy tärkeänä 2020-luvulla. Lisenssijärjestelmään siirtymistä suunniteltaessa lakimuutosten ennakkoarviointia tulisikin tehdä ennen muuta rahapeliongelmia kokevien ja haittojen ehkäisyn näkökulmista. THL:n tuore tutkimus osoittaa , että vaikka suomalaisten rahapelaaminen kokonaisuudessaan on vähentynyt, riski- ja ongelmapelaaminen ovat lisääntyneet vuodesta 2019. YLE:n vastajulkaistussa artikkelissa taas nostetaan esiin huolta sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuksien leikkauksien vaikutuksista esimerkiksi päihdeongelmia kokevien palveluille sekä heidän omaistensa vertaistuelle. Ajankohtaista on myös seurata ja arvioida, miten avustuksien siirtäminen valtion budjettiin – sekä ylipäänsä avustusrahoituksen määrän pieneminen vaikuttaa niiden moninaisten hiljaisten toimijoiden arkielämään, jotka ovat olleet mukana avustuksilla rahoitetussa järjestötoiminnassa.
Veera Kankainen & Anu Katainen