Sosiaali- ja terveysministeriö ilmoitti tiedotustilaisuudessaan 18.5.2022 lastensuojelulain kokonaisuudistuksen aloittamisesta. Visioiva työ on tarkoitus aloittaa syksyllä 2022, ja varsinainen uudistus on tarkoitus toteuttaa seuraavalla hallituskaudella. Kokonaisuudistuksen toteuttaminen nykyisessä maailmanajassa on enemmän kuin läpeensä haasteellinen tehtävä.
Suomessa on ajan mittaan valmisteltu kolme voimaan saatettua lastensuojelulakia (Harrikari 2019). Ensimmäisen valmistelu aloitettiin jo 1800-luvun lopulla, mutta vuoden 1905 suojelukasvatuskomitean ehdotukset jäivät toteutumatta. Ensimmäinen lastensuojelulaki saatiin lopulta valmiiksi vasta 1936, ja laki tuli sitä seuraavana vuonna voimaan. Lain yleisperusteluna oli, että tarvitaan lasten suojelua koskeva yleislaki, koska sellaista ei ollut. Lastensuojelulain kokonaisuudistus toteutettiin ensi kerran 1980-luvun alussa verrattain nopeassa tahdissa. Sitä edelsi lapsen yksityisoikeudellisen huoltolainsäädännön muutokset 1970-luvun puolivälissä, ja erityisen lisäinnon valmistelulle antoi YK:n lapsen vuosi 1979. Jo vuoden 1983 lastensuojelulaissa lapsen subjektiivinen oikeus suojeluun nostettiin toiminnan ykköspreferenssiksi, ja lakia muotoiltiin sen aikaisen ihmisoikeusajattelun mukaiseksi. Vuoden 2007 kokonaisuudistuksessa ihmis- ja perusoikeusdiskurssit lävistivät lopullisesti lastensuojelun. Sen myötä vahvistettiin ymmärrys velvoitteesta kuulla lapsia ja antaa heidän vaikuttaa erityisesti itseään koskeviin asioihin.
SILE-konsortion lastensuojelua käsittelevässä työpaketissa olemme tutkineet ja analysoineet sitä, miten lastensuojelun piirissä olevia lapsia ja nuoria voidaan kuulla ja heidän ääntään vahvistaa lainvalmistelussa. Olemme keränneet tätä silmällä pitäen lastensuojelun keskeisiltä kansallisilta toimijoilta asiantuntijahaastatteluja ja olleet mukana kansallisen lapsistrategian kehittämispilotissa (Stenvall ym. 2021), jossa etsittiin tapoja ja keinoja kuulla sijaishuollossa olevia lapsia ja nuoria. Pilotin tavoitteena oli lisätä sijaishuoltoon sijoitettuina olevien lasten perustuslain turvaamaa oikeuttaan osallistua itseään koskevien asioiden käsittelyyn.
Keräämämme asiantuntijahaastattelut ja kehittämispilotti osoittivat sen, että lastensuojelun piirissä olevien lasten ja heitä koskevan lainsäädännön valmistelu edellyttää erityisiä järjestelyjä ja työrauhaa. Tämä tarkoittaa, että lapsia koskevan lainsäädännön valmisteluun ei voida soveltaa mutkattomasti niitä valmistelunormeja ja -tapoja, joita sovelletaan aikuisväestöön kohdistuvan lainsäädännön valmisteluun. Asiantuntijahaastatteluistamme nousee vahvasti esiin käsitys, että lapset paikantuvat heitä itseäänkin koskevien asioiden valmistelussa helposti ”symbolisiksi nukeiksi” (tutkimuskirjallisuudessa ”token”, ”tokenismi”, Hart 1992), joita kyllä kuullaan kuulemisvelvoitteen vuoksi, ei siksi, että heitä todella kuunneltaisiin ja heidän näkemyksensä otettaisiin valmistelussa huomioon. Useampi heistä muistutti etteivät ”lastensuojelun piirissä olevat lapset ja nuoret” ole mikään homogeeninen ryhmä, jonka kanssa kuulemiseen voitaisiin käyttää yhtä ja samaa mallia tai tapaa.
”Token”-ilmiön ohella nykyinen lainvalmistelu näyttää aikuislähtöisenä käytäntönä muutenkin kulkevan omia latujaan. Kehittämishankkeen keskeinen tulos oli, että lasten kuuleminen lainvalmistelussa edellyttää erityisiä kuulemisolosuhteita ja niiden huolellista järjestämistä, räätälöityjä kuulemisen tapoja sekä ennen kaikkea aikaresurssin varaamista kuulemiseen. Kun tarkastellaan lastensuojelulain kokonaisuudistuksen aiottua aikajännettä, on syytä kantaa huolta siitä, miten lastensuojelun piirissä olevat lapset tullaan alkavassa valmistelussa huomioimaan ja miten varmistetaan riittävä ajallinen resurssi valmistelulle. Keräämissämme asiantuntijahaastatteluissa tämä ongelma – tai niin kuin tavataan sanoa ”haaste” – tunnistettiin hyvin ja se esitettiin yhtenä lainvalmistelun keskeisimpänä kipupisteenä. Jotkut haastatellut olivat sitä mieltä, että aikaresurssin puuttumista voidaan kritisoida, mutta siihen ei kannata välttämättä takertua, koska asiaa ei voida muuttaa. Max Weberinsä lukenut yhteiskuntatieteilijä herää kieltämättä kysymään, onko ja jos, missä määrin, lainvalmistelusta onnistuttu rakentamaan byrokratian rautahäkki, jota ei suostuta liikuttamaan ajallisesti suuntaan eikä toiseen, vaikka sen ihmistekoinen luonne tarjoaisi siihen epäilemättä mahdollisuuksia. Kun valmistelu alkaa pyöriä, ministeriöt ilmoittavat niiden aikajänteet, johon niin itse lainvalmistelijat, asianosaiset kuin kuultavatkin mukisematta sopeutuvat.
Lastensuojelulain kokonaisuudistus olisi erinomainen mahdollisuus muuttaa aikuisjohtoista ja lapset sivuuttavaa lainvalmistelua sekä toteuttaa lasten kansalaiskuuleminen ja lastensuojelun piirissä olevien lasten kuuleminen lainvalmistelussa kestävällä tavalla. Onhan kyse yhdestä lapsuuden ydininstituutioista, jolla on Suomessakin yli 150-vuotinen perinne aina esivaltiollisen Turvattomain lasten kasvatusyhdistyksestä (perustettiin 1870) lähtien. Tarvittavan ja riittävän aikaresurssin varaamista lastensuojelulain valmisteluun on pidettävä välttämättömänä maailmanajassa, jossa kansainväliset ihmisoikeussopimukset edellyttävät lasten kuulemista ja oikeuksien turvaamista. Kun lisäksi lainvalmistelun rytmi on kiihtynyt ja säädösten määrä lisääntynyt, mutta lainvalmistelun laatu sitä myöten heikentynyt, olisi perusteltua kiinnittää erityistä huomiota huolelliseen valmisteluun. Parhaiten tätä edistäisi useampivuotisen komitean perustaminen, jonka puitteissa lasten kuuleminenkin voitaisiin toteuttaa kestävästi ja huolellisesti. Tällä voitaisiin osaltaan ennaltaehkäistä sitä tunnettua tosiseikkaa, että lain valmistuttua sitä seuraa välittömästi liuta uudistustarpeita, jonka myötä joudumme nykyisen kaltaiseen säännösten kasvun kontrolloimattomaan kurimukseen.
Timo Harrikari, Essi Julin & Linda Määttä
SILE-konsortio/lastensuojelun työpaketti
THL/Lastensuojelun osaamiskeskittymä
Lähteet:
Harrikari, Timo (2019) Lastensuojelun historia. Tutkielma oikeussääntelystä, kulttuurisista kerrostumista ja hallinnan murroksista. Tampere: Vastapaino.
Hart, Roger (1992) Children’s participation. From tokenism to citizenship. Florence: UNICEF United Nations Children’s Fund. Innocenti essays No. 4.
https://www.unicef-irc.org/publications/100-childrens-participation-from-tokenism-to-citizenship.html
Stenvall, Elina Laura Tiitinen, Laura Saarinen, Pasi Pollari ja Jukka Sirtamo (2021) Lasten kuulemisen käsikirja lainvalmistelijoille. Valtioneuvoston kanslian julkaisuja 2021:6. Helsinki: Valtioneuvoton kanslia. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/163428/VNK_2021_6.pdf?sequence=1&isAllowed=y