Eläinten asemaa ja arvoa määrittää hyvin voimakkaasti voimassa olevan lainsäädäntö. Eläinten yhteiskunnallista asemaa koskevat käsitykset ovat muutoksessa, mikä heijastuu myös monitieteellisen eläintutkimuksen kasvussa. Eläinten asema suomalaisessa lainsäädännössä on lisäksi erittäin ajankohtainen ilmiö. Uusi laki eläinten hyvinvoinnista (693/2023) hyväksyttiin yli kymmenen vuoden valmistelun jälkeen 1.3.2023 ja se tulee voimaan 1.1.2024. Myös eläinten perusoikeuksia perustuslakiin ajava kansalaisaloite ylitti tämän vuoden elokuussa 50 000 kannatusilmoituksen rajan, joten se tulee etenemään eduskuntaan.
Tutkin politiikan ja organisaation tutkimuksen maisterintutkielmassani, millä tavoin eläinten hyvinvointilain lainsäätämisprosessissa argumentoitiin pyrkimyksenä vaikuttaa siihen, minkälaisen arvon ja aseman tuotantoeläimet siinä saavat. Voiman- ja vallankäyttö ovat politiikan tutkimuksen ensisijainen tutkimuskohde. Eläinten luokittelu tiettyihin kategorioihin, etenkin tuotantoeläimen kategoriaan, puolestaan altistaa eläimet eriasteisesti voimankäytölle ja väkivallalle. Eläintensuojelulainsäädännön ja laajemmin eläimiä koskevan lainsäädännön puitteissa nämä kategorisoinnit saavat valtion pakkojärjestyksen suojan. Tästä syystä se, miten tuotantoeläinten asemaa määritellään, on eläinpolitiikan tutkimuksen näkökulmasta erittäin keskeistä.
Tutkimuksessani olin kiinnostunut erilaisten diskurssien roolista siinä, miten tuotantoeläimiä ja niiden asemaa määriteltiin lainvalmistelun sidosryhmien argumentaatiossa. Tutkimuksen aineistona toimi eläinten hyvinvointilain hallituksen esityksen luonnokseen annetut sidosryhmälausunnot, jotka käsittelivät tuotantoeläimiä.
Edellä sanotun pohjalta lähdin liikkeelle siitä, että eläinten määrittelyä ja kategorisointia voidaan pitää luonteeltaan poliittisena toimintana. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä sovelsin Pertti Alasuutarin ja Ali Qadirin kehittämää episteemisen hallinnan teoriaa, joka muodostaa sekä teorian että metodisen lähestymistavan yhteiskunallisen muutoksen ja vaikuttamisen tarkastelemiseksi. Hallinnalla (governance) Alasuutari ja Qadir tarkoittavat pyrkimystä saada aikaan muutos tai säilyttää status quo tietyssä sosiaalisessa järjestelmässä. Episteemisen hallinnan analyysissä eritellään toimijoiden oikeuttamisperusteet esittämälleen yhteiskunnalliselle muutokselle. (Alasuutari & Qadir 2019, 3–4, 22 & 161.) Hallinta määrittyy teoriassa luonteeltaan episteemiseksi, sillä ”ne, jotka pyrkivät vaikuttamaan toisten käyttäytymiseen ja ohjaamaan sitä haluttuun suuntaan, työstävät, hyödyntävät ja ohjailevat yleisiä käsityksiä maailmasta ja käsillä olevasta tilanteesta.” (Alasuutari & Qadir 2019, 2).
Episteemisen hallinnan analyysin keskiössä on episteemisen työn käsite. Se viittaa erityisiin tekniikoihin, joita toimijat tiedostaen tai tiedostomatta käyttävät, kun he pyrkivät vaikuttamaan kulloinkin käsillä olevaan tilanteeseen tai laajemminkin yhteiskuntaan liittyviin näkemyksiin sekä hegemonisiin määrittelyihin ja sitä myötä muiden käyttäytymiseen (Alasuutari & Qadir 2019, 32). Episteemisellä työllä on kolme objektia: ympäristön, eli käsillä olevan tilanteen ontologia, normit ja ideaalit sekä toimijuuden tunnistaminen. Yhteiskunnallinen muutos ja onnistunut vaikuttaminen sisältää Alasuutarin ja Qadirin mukaan poliittisessa päätöksenteossa aina näihin objekteihin tukeutumista niin, että argumentaatio rakentuu niiden ympärille. Nämä kolme episteemisen työn objektia ja samalla sosiaalisen maailman aspektia ovat vaikuttamisen kohteita sikäli, että esimerkiksi lain säätämiseen liittyvä argumentaatio kohdistuu niihin. (Alasuutari & Qadir 2014) Näitä objekteja analyysin välineinä käyttäen lähestyin seuraavia aspekteja: mihin tietoon pohjaten eläinten asemaa määritetään, minkälaisiin subjekti/objekti -positioihin eläimet argumentaatiossa asettuvat sekä mitä arvoperustaisia käsityksiä eläimiin liitetään? Tämän lisäksi tarkastelin episteemisen, erityisesti tieteellisen auktoriteetin osuutta argumenteissa. Analyysin logiikka on siinä, että argumenttien katsotaan edustavan erilaisia diskursseja, joissa tuotantoeläinten asema ja arvo määrittyvät eri tavoin.
Analyysin perusteella aineistosta nousi neljä diskurssia, joissa tuotantoeläinten asema ja arvo määrittyvät eri tavoin. Talouden ja kilpailukyvyn diskurssissa korostetaan tuotantoeläinten hyvinvointia eläintuotannon edellytyksenä ja se toimii myyntivalttina. Keskeisiä toimijoita ovat tuottajat ja kuluttajat, jotka edustavat taloudellista rationaalisuutta toiminnassaan. Eläin on ennemmin toiminnan kohde kuin toimija. Diskurssissa korostetaan ihmisten perusoikeuksia, kuten elinkeinonvapautta ja oikeusturvaa, mutta ei eläinten itseisarvoa. Tuotantoeläinten hyvinvoinnin perimmäinen asema ilmenee käytännön tasolla tuottajien vapaaehtoisiin toimiin perustuvassa ideaalitaloudessa vaihdanta-arvona.
Sorron diskurssissa pyritään muuttamaan eläinten yhteiskunnallista asemaa radikaalistikin. Käsillä olevaa tilannetta määritetään tieteen lisäksi kansalaismielipiteellä ja näiden kautta lakiesitystä kritisoidaan monelta osin puutteelliseksi. Suomea kritikoidaan jääneen edistyksellisten maiden taakse eläinten hyvinvoinnin suhteen. Diskurssin mukaisessa argumentaatiossa kyseenalaistetaan lain sisältämän tuotantoeläinlistan perustavaa ideaa. Eläinten toimijuus ilmenee diskurssissa niin, että lakiesityksen säännöksien esitetään rajoittavan eläimen yksilöllisyyttä ja toimijuutta. Eläintuotannon toimijoiden toiminta nähdään eläinten edun ja näin myös yleisen edun vastaisena. Diskurssissa painotetaan eläinten itseisarvoa, minkä lisäksi lajityypilliset tarpeet ja varovaisuusperiaate ovat keskeisiä arvoja, jotka liittyvät eläinten oikeuteen elää kärsimyksestä vapaasti. Eläinten lajien välinen tasa-arvo korostuu.
Lainopillisessa diskurssissa argumentaatio on oikeudellista: se operoi ensisijaisesti oikeudellisten käsitteiden ja voimassa olevan lain puitteissa ja vasta toissijaisesti reaalimaailmaa koskevien tosiseikkojen nojalla. Diskurssissa korostuu kyseenalaistava kannanotto eläimen juridiseen asemaan esineenä sekä puhe siitä, voisiko eläimillä ylipäänsä olla juridisia oikeuksia. Argumentaatio seuraa oikeuslähdeoppia ja oikeudellisen ratkaisun rakennetta. Toimijuuden tunnistaminen ja normit ja ideaalit kytkeytyvät sekä eläinten että ihmisten suhteen toisiinsa niin, että esimerkiksi ihmisten perusoikeuksia puoltavan argumentaation myötä valikoituvat keskeiset toimijat. Uskonnonvapauteen vetoamisen kohdalla kyse on rituaaliteurastuksen puolustamisesta ja elinkeinovapaus ilmenee tehotuotannon perustavana oikeuttamisperusteena.
Näyttöön perustuvan päätöksenteon diskurssissa keskeistä on tieteen merkityksen korostaminen päätöksenteossa ja yhteiskunnallisessa kehityksessä. Tiede nähdään välttämättömänä yhteiskunnan edistyksen ja päätöksenteon onnistumisen kannalta. Tutkimustiedon hyödyntämisessä päätöksenteossa painotetaan, erityisesti eläimiin liittyvän tutkimustiedon huomioimista. Tieteelliset toimijat saavat korostetun roolin, ja tutkimustiedon perusteella tuodaan esille yhteyksiä ihmisten ja eläinten toiminnan välillä, jotka vaikuttavat eläinten kohteluun ja terveyden suojeluun yhteiskunnassa. Lisäksi diskurssissa korostetaan tieteellisen tiedon objektiivisuutta ja arvoneutraaliutta päätöksenteon perustana. Tutkimusnäyttöä käytetään oikeuttamaan ehdotettuja muutoksia. Erityisesti luonnontieteellistä tutkimusta arvostetaan eniten, kun taas normatiivis-yhteiskunnallinen tutkimus jää vähemmälle huomiolle.
Suurimmat erot diskursseissa koskivat tuotantoeläintalouden eettistä hyväksyttävyyttä sekä ideaalinäkemystä eläinten hyvinvoinnista. Keskeinen yhdistävä tekijä on tieteen auktoriteetin painottaminen, miltä osin erityisen painoarvon saa eläinten hyvinvointitutkimus sekä eläinlääketiede. Merkittävänä tutkimustuloksena esiin nousi myös oikeustieteen omalaatuinen auktoriteetti, joka sai muotonsa lainopillisena diskurssina. Tämä on olennaista, koska, kuten silloinen maa- ja metsätalousministeri Antti Kurvinen totesi lähetekeskustelussa 4.10.2022, kyse oli ”ihan oikeusjärjestyksen perusteisiin menevästä esityksestä.”
Matias Koivulehto, VTM, ON
Lähteet:
Alasuutari, P. & Qadir, A. (2014). Epistemic Governance: an approach to the politics of policy-making. European Journal of Cultural and Political Sociology, (1)1, 67–84.
Alasuutari, P. & Qadir, A. (2019). Epistemic governance: Social Change in the Modern World. Palgrave Macmillan